Bommarin kiipeilytilat sijaitsevat Hervannan kampuksen väestönsuojan rakennustalon puoleisen rampin yläpäädyssä. Kulku sinne on helpointa rakennustalon hissillä.
Bommarissa on useampi kiipeilyseinä. Pääseinä on kolmiosainen boulderseinä, jonka eri osien kulmia voi säätää 0-45° välillä. Seinällä on normaalisti jonkin verran värikoodattuja reittejä, mutta sitäkin enemmän siihen on tehty treenitarkoituksessa teipillä merkattuja, tai merkkaamattomia reittejä. Bommarista lähtiessä seinä ja patjat tulee nostaa pystyasentoon, jotta ne eivät ole ohikulkijoiden tiellä.
Säädettävän seinän lisäksi rampin takimmaisen oven takana on muutaman metrin mittainen katto-osuus. Sille tehdyt reitit ovat usein jonkin verran pääseinän reittejä haastavampia. Rampin ruiskubetonille on myös rakennettu otepaikkoja noin 50m traversen matkalle. Hissikuilun takana on vielä Tekiilan vanhempi köysiseinä.
Lisäksi bommarissa on kampuslauta, jossa kahta eri puolakokoa. Välit on asetettu ns. standardiin nähden 2x tiheämmiksi. Bommarissa on myös varustekaappi, jossa on ainakin muutamia kenkäpareja. Ensikertalaisen kannattaa kuitenkin lainata kenkiä tampilta, sillä niitä on siellä enemmän.